Ahdistusta

Minulla on ollut koko elämäni yksi sellainen ominaisuus, tai ominaisuuden puute josta olen erittäin onnellinen. Nimittäin en oikein koskaan ole osannut asioista stressata. Ihmiset usein ihmettelevät rauhallisuuttani kun totean: "Kyllä se siitä suttaantuu." tai "asioiilla nyt vain on tapana järjestyä." Tämä stressittömyys myös usein ilmentyy laiskuutena, joka ei ehkä ole positiivista mutta silti tykkään suuresti elämäntavastani ja sehän onkin tärkeintä.

Tässä tänä iltana kuuntelin yhden ahdistuneen ystäväni mietteitä - hänellä kun on kirjotukset tuossa aivan pian. Ihmetteli ensin, että onko normaalia että ahdistaa jatkuvasti, ja kaikki ajattelu painottuu tähän ahdistukseen. En koskaan ole oikein ollut hyvä tällaisissa tilanteissa, siis lohduttamisessa tai missään. Minun sosiopaattiset piirteet kun tuppaavat tulevan esiin. Vielä kun tuppaan kuitenkin olevan liian rehellinen kertomaan tässä tapauksessa edes valkoisia valheita.

Sitten kun tyttö valitti tyhmyyttään, niin menin kyllä jo aika lukkoon. Totesin vain, että tyhmyydelle ei voi mitään toisin kuin laiskuudelle. Sanoin, että onhan se hieno sitten kirjotusten jälkeen päästä sanomaan että teki ainakin parhaansa. Eihän sen enempään pysty. No, toivottavasti helpotti sitten. Se on muuten aika outoa, että kun olen näissä tilanteissa kauhean huono niin silti ihmisillä on tapana mulle kaikesta avautua. Ovatpa outoja.

Omista kirjotuksiani sitten aloin miettimään. Itse ainakin tahdon vain hyviä arvosanoja, itselleni ei se lukumäärä niinkään kiinnosta. Matikasta saatava se vähintään 63 pistettä ja 1000€ käteen. No, tulipa sitten jaariteltua kaikkea kivaa. Mietin myös tuota, että usein naiset stressaa kauheen paljon enemmän (mielestäni) turhista asioista. Kai tähänkin jokin biologinen syy sitten on. Älkää sitä elämää niin vakavasti ottako. Ei tästä hengissä kuitenkaa selvii.

Piti myös vähän jaaritella ihmisen onnellisuudesta, mut jätän sen ensi kerralle. Kivaa loppuiltaa!

np. Jack Johnson - Better together